tiistai 25. marraskuuta 2014

Työssäoppimisupdate vol 5 (24.11.2014)

Joulu on jo ovella! Tai siltä meidän liikkeessä näyttää, vaikka on vasta marraskuu... Joulukampanjat on jo käynnissä, ja pomoni kanssa koristelimme koko liikkeen joulu lay-outin mukaisesti. Maapäällikkö oli myös käymässä, ja liikkeemme järjesteltiin ihan uuteen uskoon. Myymälä näyttää uudella järjestyksellä isommalta ja avarammalta, sekä on helppokulkuinen, mikä ei ole ollenkaan pahitteeksi näin jouluryysisten koputellessa oveen...



sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Työssäoppimis-update vol. 4 (19.11.2014)

Jouluntulo näkyi aina vaan vahvemmin päivän kuormassa. Joulusälän lisäksi kuormassa saapui joulukamppis-katalogi, jossa oli viimeisellä sivulla -10% seuraavasta ostoksesta -kuponki. Kupongit olivat voimassa jouluun asti... Kyseisiä flyereita tuli siis kolme laatikkoa, joten päätin osoittaa aktiivisuutta ja lähteä jakelemaan flyereita tutuille ja tuntemattomille. "JC toivottaa hyvää joulunodotusta!" oli improvisoitu lausahdukseni, ja ihmiset näyttivät varsin leppoisilta. Pomoni piti ideasta, ja lähetti minut vielä pariin otteeseen uusiksi jakelemaan lehtisiä. Päivä sujui rennosti ja leppoisin mielin.

Työssäoppimis-update Vol. 3 (17.11.2014)

Joulu alkaa vähitellen tulla myymäläämme. Ensi maanantaina (24.11.) alamme askartelemaan joukulahjapaketteja sekä ripustamaan kuvassa näkyviä jouluisia, todennäköisesti illustrator-igems-vesileikkuu-tyylillä tehtyjä punaisia tähtiä ympäri liikettä. Kaikenlaisten joulukoristeiden lisäksi myymälään saapui paljon puuttuvia lisäkokoja suosituimmille, sekä uudemmille farkuille. Päivä kului mukavasti hyllyjä täydentäen.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Työssäoppimis-update vol. 2 (14.11.2014)

Tavaraa saapui taas roppakaupalla, enimmäkseen t-paitaa tällä kertaa. T-paitojen esillepano oli tavallista hankalampaa, sillä "vola"-t-paidoille omistettu ykköspöytä notkui tavaramäärästä jo etukäteen. Kun tarpeeksi kauan yhdessä suunniteltiin, saatiin kaikki paidat kuitenkin paikalleensa, ja vielä jonkunnäköiseen värijärjestykseen. Tavallisista työtehtävistäni poiketen vaihdoin myös kassan yläpuolelta palaneen spottivalon.


Työssäoppimis-update vol. 1 (12.11.2014)

Iso satsi uusia farkkuja ja vaatteita saapui myymäläämme. Tarkistin jokaisen kuormassa saapuneen tuotteen today's arrivals-listasta ja pidin huolen että jokaista tuotetta oli tullut oikea määrä. Kun tuotteet oli tarkistettu, kiinnitin hälyttimet ja viikkasin vaatteet siisteihin pinoihin odottamaan paikalleen viemistä. Useimmiten näissä tilanteissa vaikeinta on löytää uudelle tuotteelle oma paikka valmiiksi täpötäydestä myymälästä. But that's what visual merchandisers are for!



perjantai 7. marraskuuta 2014

Vesileikkuu

Suunnittelimme ja toteutimme illustratorilla omia esineitä, joita tulisimme vesileikkaamaan. Illustrator-luonnin jälkeen puhdistimme, sekä "räjäytimme" kuvat IGEMSillä. Tämä ohjelma puhdistaa kuvat muotoon, millä vesileikkuri pystyy ne käsittelemään. Ohjelmointi kondikseen, haetaan kappaleen nollapiste, ja vesileikkuri laulamaan.



Vinkkejä kuvausjärjestelyihin

Yleensä kuvauksia järjestäessä taustasta tehdään yksivärinen tai neutraali, jotta huomio saadaan kiinnittymään yksityiskohtiin, kuvassa etualalla oleviin objekteihin.

Rytmillä ja toistolla tarkoitetaan sitä, kun kuvassa esiintyy sama objekti moneen kertaa, muiden ohjelm, eli esineet tai asiat toistuvat kuvassa monta kertaa. Vahva työkalu, tuo toistuvan elementin hyvin esille.


Pinta-alan käyttö on yksi tärkeimmistä asioista, sillä se pitää miettiä tarkkaan estääkseen tyhjän tilan ilmeentymisen. Kokeneemmat valokuvaajat käyttävät myös tyhjää tilaa huomioelementtinä. Toimiva, mutta riskialtis.

Kontrasti tuo kuvan väreihin tummuutta, heikentää niitä tai tuo lisää syvyyttä.  Kontrastin avulla kuvaan saadaan lisää pirteyttä tai jos kuvasta halutaan neutraalimpi, sitä voi tasata kontrastilla. Kontrastin avulla voidaan myös tuoda esiin erillaisia pintoja mm. kiiltäviä, karvaisia tai pehmeitä.

Valotus on tärkeä osa kuvausprosessia. Luonnon valo vs keinotekoinen valo. Kuviin voidaan myös pyrkiä tuomaan varjoja, jolloin valon käyttöä pitää miettiä tarkkaan. Kuvan tunnelman luo se onko kuvassa valoa tuomassa "takka" vai "ikkuna".

Tärkeä työkalu on kuvan tarina. Taustastoori, josta löytyy vastaukset kysymyksiin "mitä on tapahtunut ja mitä on tapahtumassa".
Alapuolella vielä Deko-lehden esimerkkejä kuvausjärjestelyistä:



SAOSAO

Osuuskunta eli SAOSAO on yksi yhtiömuodoista. Siinä on yleensä mukana useampi jäsen, vaikkakin vähintään kolme jäsentä vaaditaan perustamaan osuuskunta. Kaikki päätäntävalta on siis jäsenillä ja jokainen jäsen osallistuu päätöksentekoon.
Osuuskunta tarjoaa myös erilaista toimintaa ja tarjontaa, mm. erilaisia tapahtumia kuten myyjäisiä.
Alaikäiset tarvitsevat liittyäkseen vanhempiensa suostumuksen. 
Liittyessäsi osuuskuntaan, sinun tulee maksaa liittymismaksu joka on 40 euroa ja osuusmaksu joka on 10 euroa. Kyseisen rahan saa takaisin kun eroaa osuuskunnasta. 
Jäseneksi saa liittyä kaikki Salonseudun ammattiopiston opiskelijat ja siinä voi pysyä myös opintojen loputtua.
Osallistuminen on hyvin yskinkertaista. Ensin täytetään liittymislomake, joka lähetetään osuuskunnalle. Kun liittymislomakkeesi hyväksytään, maksat osallistumismaksun.
Voit erota osuuskunnasta vasta kun olet ollut vähintään vuoden siinä (eroamisaika n. 3kk).
Osuuskunta pyrkii tarjoamaan jäsenilleen mahdollisuuden tutustua yrittäjyyteen.
Yrittäjyyteen kuuluu mm. tuotteiden valmistus ja hinnoittelu, markkiointi, asiakastyö.
Lisäksi osuuskunta tarjoaa mahdollisuuden tutustua yrityksen toimintaan mm. pitämällä kirjanpitoa, maksamalla palkkaa, ja hoitamalla verotuksen.
Voit myös tarvittaessa merkitä ansioluetteloosi, että olet ollut mukana osuuskunnassa. 


torstai 6. marraskuuta 2014

Empire-tyylin lootuskukka


Työssäoppiminen

Suoritan työssäoppimiseni JC:ssä, jossa olen myös virallisestikkin töissä. Työkokemusta JC:ssä minulle on ehtinyt kertyä jo parisen kuukautta. Myyntityö ja asiakaspalvelu tulevat jo suoraan selkärangasta, sillä kaupanalalta minulla on jo paljon kokemusta.
Työssäoppimisen aikana työtehtäviini kuuluvat samat askareet kun palkallisissa työvuoroissanikin:
-asiakaspalvelu
-kassatyöskentely
-lisämyynti
-tuotteiden tarkistus ja hälytys
-tuotteiden esillepano
-kampanjoiden esillepano/koristelu
Olen viihtynyt työssäni oikein hyvin ja odotan innolla työssäoppimisen alkamista.


VAAPOPOLKU

maanantai 3. marraskuuta 2014

Kameraralli

Kameran toimintoihin tutustumista. Tehtävä annettiin tehtäväksi kokeilemalla, miten kuvan valoon, tarkkuuteen ja tyyliin pystyy vaikuttamaan muuttamalla kameran asetuksia.


Alivalotus


Ylivalotus


ISO-arvo 100


ISO-arvo 1000


Kapea syväterävyys


Laaja syväterävyys


Suljin 1/40


Suljin 1/500

EMPIRE KUVAUSJÄRJESTELY

Saimme tehtäväksemme luoda ja kuvata eri aikakausia esittäviä kattauksia. Tiimimme sai aiheeksi empire-tyylin, eli Napoleonin aikaisen, majesteettisen tyylin. Pääpiirteittäin empire juontaa juurensa rokokooosta, mutta on tätä huomattavasti hillitympi ja siistimpi.
Empire-tyylille ominaisia piirteitä ja elementtejä ovat mm. kulta, hienot tuolit, maanläheiset värit, sekä kolossaalipylväät. Gundula löysi kirpputorilta läjäpäin empire-tyylisiä kahviastioita, jotka saimme sommiteltua hienosti tulostamiimme taustoihin ja rakentamiimme "lavasteisiin". Pöydän muotojen kanssa oli hieman hakemista ja hienosäätöä, mutta neliskanttinen pöytä ratkaisi turhat laskos-, sekä tyhjä tila-ongelmat.
Rakensimme ja kuvasimme itse kaikki omat sommitelmamme, vaikkakin autoimma toinen toistamme koko ajan. Teimme monia erilaisia sommitelmia, sekä realistisia että epärealistisia, laajempia ja pelkistetympiä.






torstai 30. lokakuuta 2014

Kuvausjärjestelyt

Agent Bauer-sivuston omasta mielestäni mielenkiintoisin kuvausjärjestelijä oli Hans Blomquist. Hänen värimaailmansa on pääpiirteittäin erittäin pelkistetty ja neutraali, jopa hieman kylmähkö. Erittäin paljon valkoista, harmaata, mustaa, sekä sinistä. Jokaisessa kuvassa on kuitenkin avarrettu värimaailmaa käyttäen perusvärien (kylmien värien) rinnalla kirkkaita, pirteitä, sekä lämpöisempiä värejä, kuten punaista, keltaista ja vihreää. Kuvat ovat näyttäviä, sekä jotkut niistä hyödyntävät ns. inhoromantiikkaa, jossa sotkuiseen, rikkinäiseen ja kärsineen näköiseen ympäristöön on luotu hienoja sommitelmia siisteistä ja järjestelmällisistä objekteista.


Jenni Juurisen lähestymistapa kuvausjärjestelyihin on abstrakti. Toinen toistaan värikkäämmät esineet, niin isot kuin suuretkin, ovat sommiteltu "kaaosmaisesti" kyljelleen, sekaisin, sivuttain, päällekkäin etc. Epärealistisuus on ilmeisesti yksi Juurisen tavaramerkeistä. Tätä tyyliä ei ole kuitenkaan käytetty liikaa, ja myös suoria linjoja löytyy runsaasti. Kuvat ovat mielenkiintoa herättäviä sekä leikkisiä.



Susanna Vento taas puolestaan osaa luoda hienon taustan kuvilleen käyttämällä taka-alalla suurimmaksi osaksi mustaa ja valkoista. Tämä saa etualalla olevat elementit korostumaan hienosti, mutta samalla tasapainottaa kuvan silmää miellyttäväksi kokonaisuudeksi. Vennon kuvat ovat monipuolisia, eikä ko. henkilöllä näytä olevan minkäänlaista "perustyyliä", vaan kuvia on realistisesta päästä aivan ufomaisiin vedoksiin. Tämä ei ole huono juttu, sillä liian monet kuvausjärjestelijät kangistuvat kaavoihinsa.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Hanna Munter

Hanna Munterin kampanjaan suunnittelimme massasta erottuvia elementtejä. Pirteän kirkkaat värit kuten pinkki, yhdistettynä mustaan, sekä vaatetuksissa että pinsseissä loi hienon kontrastin. Pinssit, sekä banneri ja esite olivat muotoiltu wordcloud-tyyliin, jossa esiintyi taustaprinttinä Hannaa kuvailevia adejktiiveja. Sanamassan päällä luki selvästi ja asiallisesti kirjailtuna Hanna Munter. Asiakas ei valinnut työtämme, mutta otti siitä elementtejä ja lisäsi ne valitsemaansa työhön. Se kertoi mielestäni siitä että olimme onnistuneet hyvin.

Logomo-suunnittelu

Tiiminne halusi luoda Logomossa järjestettävään Yrittäjyys-tapahtumaan klassisen kauniin ja juhlallisen, mutta silti asiallisen ilmeen. Hillityt koukeronumeroinnit sekä tummansävyiset värit toimivat mielestäni hyvin yhteen. Asiakas piti myös luomastamme ilmeestä, mutta ei siksi valinnut meidän suunnitelmaamme, sillä viimekertaisen tapahtuman ilme oli ollut erittäin juhlallinen ja he halusivat lähteä rakentamaan täysin erilaista ilmettä. Itse olen tyytyväinen tiimimme aikaansaannoksiin.



















Kiltakoulupäivä HML

Osallistuimme Hämeenlinnassa järjestettyyn kiltakoulupäivään. Päivään sisältyi muiden ammattialojen työskentelystä oppiminen, sekä itse työssämme käyttämiemme aplikaatioiden käytön opettaminen muille opiskelijoilla. Päivä sujui hienosti ja muiden alojen pajojen visuaalinen ulosanti oli miellyttävää. Myös oma pajamme onnistui hyvin. Päivä oli kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Visual Inspiration

Visual Inspiration 2014-tapahtuma oli visu-kakkosten järjestämä tapahtuma, jossa perehdyttiin erilaisiin visualismiin liittyviin aihealueisiin, erilaisten talkshowten, muotinäytösten sekä pajojen avulla. Visupäivä oli anniltaan monipuolinen ja kakkoset onnistuivat mielestäni hienosti järjestämään mielenkiintoisen tapahtuman, jossa oli jokaselle jotain. Vloggaajien haastattelu oltaisiin kyllä voitu jättää kokonaan pois, sillä ketään ei kiinnostanut kuunnella kun julkisuudenkipeät, taidottomat penskat haukkuvat omia "fanejaan".
Kaiken kaikkiaan nautin tapahtumasta!

Valokuvaajan puheenvuoro





Turbaani-päivä

Tämän turbaanin tein itse


Tämän turbaanin tein Maikille

Tämän turbaanin minulle teki Minni

#hienosti

perjantai 12. syyskuuta 2014

Habitare-messut

Olen käynyt neljänä peräkkäisenä vuotena erilaisilla messuilla messukeskuksessa, ja ne ovat lähes aina olleet pettymyksiä. Habitare käytti täydellisesti kyseistä kaavaa. En tiedä kuka näitä messuja nykyään järjestää, mutta ulosanto on kamalaa. Messuosastot olivat pelkistettyjä, tylsiä, sekä täyteenahdettuja. Myös ständityöntekijät olivat vaisuja, eikä tapahtumasta jäänyt käteen hirveästi. Mielenkiintoisia ständejä ja osastoja oli, mutta ne eivät päässeet oikeuksiinsa mitenkään päin. Messupukeutumisen seuraaminen oli paikanpäällä muodostunut jo vitsiksi, sillä kaikilla messutyöntekijöillä, sekä -promoottoreilla oli samanlaiset, ilmeettömät "kaupankassa"-univormut.
Eniten minua häiritsi se, että omaperäiset, luovat, taiteelliset ja hienot ständit olivat sijoitettu nurkkiin ja piiloihin, ja tuntui siltä että erilaiset keittiö- & kylpyhuone tuotteet veivät 90% messuosastojen pinta-alasta. Myös suurin osa ständityöntekijöistä olivat ammattitaidottomia ja kiusaantuneita, täysin vääränlaisia ihmisiä kyseiseen työhön. Messuilla on hieno käydä, mutta monta asiaa on korjattavana ennen kuin yleisö (varsinkin nuoriso) jaksaa niistä kiinnostua.



Viimeinen messuilta otettu kuva symboloi hyvin messujen hyödyllisyyttä.